Vanhempainopas
Tervetuloa Espoon kuvataidekouluun!
Espoon kuvataidekoulu perustettiin 1979. Koulu antaa lakisääteistä, laajan oppimäärän mukaista kuvataiteen perusopetusta 5—20-vuotiaille lapsille ja nuorille. Koulu tarjoaa espoolaisille lapsille ja nuorille mahdollisuuden kuvataiteen harrastamiseen, tukee koulujen ja päiväkotien taidekasvatusta, sekä antaa pohjakoulutusta kuvataidealoille suuntautuville nuorille.
Espoon kuvataidekoulu toimii useassa opetuspisteessä eri puolilla kaupunkia joko koulun omissa tiloissa tai monitoimitaloissa.
Oppilaita koulussamme on n.1200 ja ryhmiä n. 100, joista osa ruotsinkielisiä. Opetusta annetaan iltapäivisin ja iltaisin. Varsinaisen opetuksen lisäksi koulu järjestää lyhytkursseja lapsille, nuorille ja aikuisille. Koulun hallinnosta vastaa Espoon kuvataidekoulun kannatusyhdistys r.y. :n johtokunta.
Lukukausimaksu
Koulu saa toiminta- ja toimitila-avustusta Espoon kaupungilta sekä kuuluu tuntiperusteisen valtionavun piiriin. Lisäksi oppilailta peritään lukukausimaksu. Lukukausimaksu on suoritettava eräpäivään mennessä. Poikkeustapauksissa koulu voi neuvotella mahdollisista maksujärjestelyistä, mutta ne edellyttävät pätevää syytä. Maksujärjestelyt on sovittava hyvissä ajoin ennen eräpäivää.
Vapaaoppilaspaikkoja ja lukukausimaksun huojennuksia voi hakea lukukausittain. Hakulomakkeita saa koulun toimistosta sekä opettajilta. Hakemukset liitteineen toimitetaan koulun toimistoon.
Opintojen lopettaminen
Lopettamisesta tulee välittömästi tehdä kirjallinen ilmoitus koulun toimistoon. Lopettamispäiväksi tulee päivä, jolloin lopettamisilmoitus on toimistossa.
Koska koulun talousarvio on laadittu tietyn oppilasmäärän mukaisesti, eikä talviloman jälkeen vajaita oppilaspaikkoja enää täydennetä, joudumme perimään myös keskeyttäneiltä osan lukukausimaksua seuraavasti:
- Perimme puolet lukukausimaksusta, jos oppilas lopettaa 3-6 viikon kuluessa lukukauden alkamisesta.
- Mikäli lopetus tapahtuu tämän jälkeen, peritään koko lukukausimaksu.
Oppilastyöt
Koulu järjestää oppilastöistä näyttelyitä. Työt jaetaan oppilaille yleensä lukukauden lopussa. Näyttelyssä olleet työt ja koulun järjestämillä kursseilla valmistuneet työt on noudettava koululta ilmoitettuna ajankohtana. Koululla ei ole tilaa säilyttää vanhoja, noutamatta jääneitä töitä.
- Oppilastyöt ovat koulun käytettävissä (esim. julisteissa, koulun tiedotteissa, koulun toiminnasta kertovien lehtiartikkeleiden kuvituksena ja koulun internetsivuilla) ennen kuin ne luovutetaan oppilaalle. Koululla on oikeus oppilaan suostumuksesta kerätä vuosittain oppilastöitä oppilastyöarkistoon ja mahdollisia lahjoituksia varten.
- Oppilaalla / vanhemmilla on oikeus kieltää oppilaan ja hänen tekemiensä töiden käyttö koulun julkaisuissa. Lupatiedustelupaperin saa opettajalta pyydettäessä. Mikäli kieltoa ei toimiteta toimistoon, lupa katsotaan myönnetyksi. Lupa on voimassa koko opiskelun ajan, jollei sitä kumota.
Oppilastöistä ja opetustilanteista otettuja valokuvia käytetään koulun julkaisuissa, koulun internetsivuilla ja koulua esiteltäessä.
Löytötavarat
Löytötavaroita voi kysellä opetuspisteissä opettavilta opettajilta.
Kurssitoiminta
Kuvataidekoulu järjestää kursseja eri-ikäisille ja eri ammattiryhmille. Suunnittelemme ja toteutamme kursseja myös tilaustyönä.
Oppilasrekisteri ja todistukset
Kuvataidekoulu ylläpitää oppilasrekisteriä, johon merkitään kaikki kuvataidekoulussa suoritetut opinnot. Kurssin suorittaminen edellyttää 2/3 läsnäoloa oppitunneilla.
Espoon kuvataidekoulu antaa Laajan oppimäärän mukaista opetusta. Oppilaalle annetaan vuosittain kirjallinen arviointi valmentavissa opinnoissa opiskelevia lukuunottamatta. Perusopintojen päätteeksi annetaan todistus. Syventävien opintojen päättötodistus on samalla todistus koko Laajan oppimäärän suorittamisesta. Päättötodistus edellyttää päättötyön tekemistä. Muussa tapauksessa – tai jos opinnot keskeytyvät – oppilas saa opinnoistaan pyynnöstä osallistumistodistuksen.
Välivuoden pitäminen
Opiskelussa voi pitää välivuoden jos vanhemmat joutuvat muuttamaan työn tai opiskelun takia tilapäisesti muualle Suomeen tai ulkomaille. Myös vaihto-oppilas voi pitää välivuoden. Välivuodesta tulee tehdä kirjallinen ilmoitus koulun toimistoon. Myös opintojen jatkamisesta välivuoden jälkeen tulee tiedottaa toimistoon hyvissä ajoin etukäteen.
Jatkoilmoittautuminen
Kun oppilas on hyväksytty kuvataidekouluun, hän säilyttää opiskelupaikkansa jättämällä kevätlukukaudella jatkoilmoittautumislomakkeen opettajalleen. Jos oppilas aikoo keskeyttää opintonsa lukuvuoden lopussa tai kesken lukuvuotta, on myös siitä jätettävä kirjallinen ilmoitus koulun toimistoon. Vapautuvalle oppilaspaikalle voidaan näin ottaa uusi oppilas.
Yhteydenpito vanhempiin
Vanhempaintapaamisissa voit keskustella lapsesi opinnoista opettajan kanssa. Tapaamisen tarkoituksena on myös antaa tietoa koulun toiminnasta ja siihen liittyvistä käytännön seikoista. Ryhmän opettaja lähettää tapaamisesta koteihin kutsukirjeen. Opetuspisteet voivat järjestää myös ryhmien yhteisiä vanhempainiltoja.
Oppilastietoja koskevat muutokset, vakuutukset
Vanhempien tulee ilmoittaa koulun toimistoon osoitteita ja puhelinnumeroita koskevat muutokset välittömästi! Mahdollisten hätätapausten varalta tarvitsemme tiedon myös ajan tasalla olevista työnumeroista ja mahdollisen salaisen puhelinnumeron sekä sähköpostiosoitteen.
Koulu on vakuuttanut oppilaat tapaturmien varalta. Vakuutus on voimassa kouluaikana ja edestakaisilla kotimatkoilla. Ota tapaturman sattuessa heti yhteys koulun toimistoon.
Uusi ryhmä
Uuteen ryhmään sopeutumisessa saattaa olla ongelmia. Toivomme Sinun tällöin ottavan yhteyttä ryhmän opettajaan. Kaikki selviää parhaiten keskustelemalla asioista heti opintojen alkuvaiheessa. Kerro lapsesi erityistarpeista opettajalle, että hän osaa huomioida ne opetuksessa.
Poissaolot
Kuvataideopetus perustuu jatkuvuuteen. Siksi on tärkeää, että oppilas osallistuu oppitunneille säännöllisesti. Kahdesta perättäisestä poissaolosta on ilmoitettava opettajalle tai toimistoon.
Tiedottaminen
Lukukausien alussa jaetaan oppilaille tiedotteet, joissa kerrotaan aikatauluista ja tulevista tapahtumista. Siinä on myös koulun henkilökunnan yhteystiedot ja opetuspisteiden puhelinnumerot. Kevätkauden lopussa (tai syksyn alussa) oppilaille jaetaan koulun vuosikertomus. Vuosikertomuksesta ilmenevät tärkeimmät koulun toimintaa koskevat asiat. Tietoa ajankohtaisista asioista löytyy myös koulun www-sivuilta, osoitteesta: www.espoonkuvataidekoulu.fi.
Projektityöskentely ja näyttelykäynnit
Kuvataiteen opiskeluun liittyvät olennaisesti erilaiset projektit, joiden merkeissä ryhmä saattaa kokoontua muuna ajankohtana kuin tavallisesti, esim. viikonloppuisin. Kuvataidekoulun opetusohjelmaan kuuluvat myös näyttely-, museo- ja ateljeekäynnit. Opettaja ilmoittaa niistä kotiin hyvissä ajoin etukäteen kirjallisesti.
Ajoissa paikalla
Opintokerran alussa valmistellaan uusi tehtävä. Opettaja esittää kysymyksiä ja antaa virikkeitä, joiden pohjalta oppilaat yhdessä pohtivat käsiteltävää asiaa. Koko työskentely perustuu tähän yhteiseen hetkeen. Tehtävään liittyy usein myös uuden tekniikan oppiminen tai jonkun kuvataiteen ilmiön havainnollistaminen. On siis todella tärkeää, että kaikki ryhmän oppilaat ovat ajoissa paikalla.
Oppitunnin lopussa tarkastellaan ja arvioidaan tehtyjä töitä, puhdistetaan työvälineet ja siivotaan luokka. Työn lopetus on yhtä olennainen osa oppituntia kuin aloitus ja työskentely. Jos poikkeuksellisesti joudut noutamaan oppilaan ennen opintokerran loppua, ilmoita siitä etukäteen opettajalle. Noudattamalla työjärjestyksen mukaisia aikoja osoitat, että arvostat lapsesi harrastusta.
Pyrimme pitämään oppitunneilla kännykät kiinni. Ota yhteyttä tunnin aikana vain kiireellisissä tapauksissa.
Työvaatteet
Oppitunneilla käsitellään monenlaisia materiaaleja ja välineitä. Sen vuoksi oppilaalla tulee olla vaatteet, joita ei tarvitse varoa. Koulu ei vastaa oppilaiden vaatteille sattuneista vahingoista. Kuvataidekoulu on varannut esiliinoja yleiseen käyttöön, mutta mukana voi olla myös oma työtakki (vanha miesten paita, esiliina yms.)
Kannatusyhdistys
Espoon kuvataidekoulu on rekisteröidyn kannatusyhdistyksen ylläpitämä koulu, jota kaupunki tukee taloudellisesti. Kannatusyhdistyksen johtokunnan jäsenet valitaan vuodeksi kerrallaan yhdistyksen vuosikokouksessa huhtikuussa. Kannatusyhdistys kerää jäseniltään vuosittain pienen jäsenmaksun, jolla tuetaan koulun toimintaa. Liity mukaan!
Tue lapsesi taideharrastusta
Myös harrastustoiminnassa lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen. Kiinnostus, ymmärtäminen ja auttaminen kertovat lapselle, että arvostat hänen harrastustaan ja tuet hänen pyrkimyksiään.
Tuloksellinen työskentely vie aikaa
Kuvan tekemisessä tulosten saavuttaminen edellyttää asioiden sisäistämistä ja sitoutumista pitkäjänteiseen työskentelyyn. Kuvailmaisun kehittyminen tapahtuu vähitellen, yritysten ja erehdysten ja oman henkisen kypsymisen kautta. Opetuksen tavoitteena on käynnistää kasvutapahtuma - tulokset näkyvät ehkä vasta aikuisiässä.
Kuvataideopetuksen päätarkoitus ei ole tuottaa taideteoksia, vaan opettaa erilaisia valmiuksia. Oppitunneilla itse työprosessilla saattaa olla suurempi merkitys kuin työn tuloksella. Tie omaan taiteelliseen ilmaisuun on pitkä ja välietappeja on monta. Älä odota lapseltasi liikaa. opettajan kanssa saat selville opetuksen tavoitteet ja asiat, joita työskennellessä harjoiteltiin.
Opintojen eteneminen
Valmentavat opinnot (varhaisiän kuvataidekasvatus)
5–6-vuotiaat
2 h / viikko
Perusopinnot (peruskurssit)
7–10-vuotiaat 2 h / viikko
11–12-vuotiaat 3h / viikko
Syventävät opinnot (työpajat)
13–20-vuotiaille
3–4 h / viikko
tutustutaan taiteen ilmiöihin leikinomaisen työskentelyn avulla, monipuolisesti aisteja ja ilmaisua harjoittamalla
kehitetään kuvallista ajattelua ja kuvallista ilmaisua, harjoitellaan kuvan tekemisen perusvalmiuksia
pyritään löytämään itsenäisen työskentelyn avulla oman kuvailmaisun avaimet, sekä omakohtainen suhde kulttuuriin ja ympäristön esteettisten arvojen vaalimiseen
Työpajaopetus
Valmentavista opinnoista ja perusopetuksesta huolehtivat kuvataidekoulussa pääsääntöisesti kuvataideopettajat. Työpajaopetuksesta vastaavat ammattitaiteilijat ja kuvataideopettajat. Työpajoja voi vaihtaa vuosittain. Koska syventävissä opinnoissa pyritään perehtymään valitun työpajan edustamaan kuvataiteen alueeseen mahdollisimman laajasti, on kuitenkin toivottavaa, että oppilas opiskelee samassa työpajassa vähintään kaksi vuotta. Työpajavalintaa kannattaakin pohtia perusteellisesti.
Valittavina on useita eri työpajoja, joista saa lisätietoa kuvataidekoulun www-sivuilta, www.espoonkuvataidekoulu.fi, työpajaikäisille jaettavasta työpajaoppaasta ja –valintalomakkeesta.
Sisällysluettelo
- Tervetuloa Espoonkuvataidekouluun
- Lukukausimaksu
- Opintojen lopettaminen
- Oppilastyöt
- Löytötavarat
- Kurssitoiminta
- Oppilasrekisteri ja todistukset
- Välivuoden pitäminen
- Jatkoilmoittautuminen
- Yhteydenpito vanhempiin
- Oppilastietoja koskevat muutokset, vakuutukset
- Uusi ryhmä
- Poissaolot
- Tiedottaminen
- Projektityöskentely ja näyttelykäynnit
- Ajoissa paikalla
- Työvaatteet
- Kannatusyhdistys
- Tue lapsesi taideharrastusta
- Tuloksellinen työskentely vie aikaa
- Opintojen eteneminen











