Eksperimenta

Eksperimenta – näyttely Tallinnassa 27.4.–14.6.2011

Eksperimenta – näyttely esitteli 14–19-vuotiaiden nuorten taideopiskelijoitten teoksia 13 maasta. Suomesta näyttelyyn osallistui 11 kuvataidekoulua. Näyttelyn teemana oli ”Tila”, mikä mahdollisti nykytaiteen ”tilan” tutkimisen monella tavalla ja monella tasolla. Espoon kuvataidekoulusta näyttelyyn osallistui kolme teoskokonaisuutta, joiden tekijät olivat Tapiolan Pima 3 ja 4, valokuvaus 5, Tänään, tässä ja nyt sekä piirustustyöpajat. Näyttely oli osa Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuoden virallista ohjelmaa.

Suomalaisten kuvataidekoulujen kannalta näyttely oli osa isompaa nykytaidekasvatuksen kehittämishanketta, joka jatkuu edelleen eri muodoissa kuvataidekouluissa.