Kuvataiteen perusopetus

Valmentavat opinnot eli varhaisiän kuvataidekasvatus, 5—6-vuotiaat

Valmentavat opinnot luovat pohjaa myöhemmille kuvataideopinnoille.

Opetus pyrkii innostamaan lapsia kokeiluihin ja uteliaisuuteen. Tavoitteena on tukea lasten kykyä tehdä monipuolisia havaintoja lähiympäristöstä eri aistien avulla. Leikinomaisen työskentelyn avulla tutustutaan kuvallisen kielen peruskäsitteistöön sekä erilaisiin materiaaleihin ja työvälineisiin. Opetusta on kaksi tuntia viikossa kahden vuoden ajan. Valmentavat opinnot eivät sisälly kuvataiteen laajaan oppimäärään.

Perusopinnot eli peruskurssit, 7—12-vuotiaat

Perusopinnoissa käydään läpi kuvataiteen eri osa-alueita. Kuvan rakentamisen taitoja harjoitellaan tutustumalla erilaisiin materiaaleihin ja tekniikoihin sekä niiden ilmaisullisiin mahdollisuuksiin. Monipuolinen työskentely kehittää myös oppilaan kuvallista ajattelua ja ongelman ratkaisukykyä. Perusopintojen viimeinen vuosi jakaantuu kolmeen jaksoon. Jaksoja opettavat oman taiteenalansa asiantuntijat.

Syventävät opinnot eli työpajat, 13—20-vuotiaat

Syventävissä opinnoissa keskitytään erityisesti kuvalliseen ongelmanratkaisuun ja kykyyn soveltaa aiemmin opittuja asioita. Samoin korostuu oppilaiden itsenäinen ja pitkäjänteinen työskentely. Työpajat ovat valinnaisia ja niihin ilmoittaudutaan vuodeksi kerrallaan. Syventävien opintojen loppupuolella oppilas voi halutessaan tehdä päättötyön.

Arviointi ja todistukset

Arvioinnin tehtävänä on tukea oppilaan kehittymistä opinnoissa ja ohjata tavoitteiden asettamista. Arviointi voi olla suullista tai kirjallista. Kaikki laajan oppimäärän oppilaat saavat työskentelystään vuosittain ryhmän opettajan laatiman kirjallisen arvioinnin. Perusopintojen päättyessä oppilas saa perusopintojen päättötodistuksen. Laajan oppimäärän päättötodistuksen saa oppilas, joka on tehnyt päättötyön. Päättötyöstä annetaan numero- sekä kirjallinen arviointi. Kaikki yli 16-vuotiaat oppilaat, jotka lopettavat opintonsa kuvataidekoulussa eivätkä tee päättötyötä, saavat osallistumistodistuksen. Alle 16-vuotiaat, jotka lopettavat opintonsa, saavat osallistumistodistuksen vain pyydettäessä.