Ilmoittautuvan oppilaan ohjeet

1 Ilmoittautuminen

1.1. Espoon kuvataidekouluun ilmoittaudutaan sähköisellä ilmoittautumislomakkeella Eepos-palvelussa (espoo.eepos.fi). Oppilaat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Uusien oppilaiden hakuaika on huhtikuussa. Saadut paikat vahvistetaan toukokuussa. Hakea voi myös muina aikoina. Silloin täytetään vapaiksi jääneitä paikkoja ryhmissä tai otetaan oppilaita peruuttaneiden tilalle. Helmikuun puolenvälin jälkeen ei enää oteta enää uusia oppilaita.

1.2. Opetukseen ilmoittaudutaan koko lukuvuodeksi. Syyslukukauden jälkeen opiskelu jatkuu automaattisesti kevätlukukaudelle, jollei huoltaja tai yli 18-vuotias oppilas tee opintojen lopettamisilmoitusta kirjallisesti toimistoon (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.).  Pyynnöt opetusryhmän vaihtamisesta tulee ilmoittaa toimistoon.

2  Maksut

2.1. Lukukausimaksu maksetaan kaksi kertaa vuodessa laskun mukaan. Lasku lähetetään ensisijaisen huoltajan sähköpostiin elokuussa ja vuodenvaihteessa. Eräpäivästä tiedotetaan huoltajille sähköisellä uutiskirjeellä. Lukukausimaksun maksaminen eräpäivään mennessä on edellytys oppilaspaikan säilyttämiselle.   Lasku on ulosottokelpoinen ilman oikeuden päätöstä.

Lasku on mahdollista maksaa kahtena saman suuruisena eränä. Jälkimmäisen erän eräpäivä on kuukausi ensimmäisen jälkeen. Molemmissa maksusuorituksessa käytetään alkuperäisen laskun tietoja, erillistä uutta laskua ei jälkimmäisestä erästä lähetetä. Laskun maksamatta jättäminen aiheuttaa oppilaspaikan menetyksen välittömästi. Jälkimmäinen erä voidaan hyvittää, mikäli opintojen lopettamisesta on ilmoitettu toimistoon eräpäivään mennessä. Opintojen keskeyttämispäiväksi merkitään se päivä, jolloin ilmoitus saapuu koulun toimistoon.

2.2. Kuvataiteen laajan perusopetuksen lukukausimaksuun voi hakea huojennuksia lukukausittain. Hakulomakkeita on saatavilla koulun toimistossa, opetuspisteissä ja koulun verkkosivuilla. Hakemukset liitteineen toimitetaan koulun toimistoon. Huojennusta myönnetään kahtia jaetun lukukausimaksun jälkimmäisestä erästä, joten huojennusta hakevan kannattaa maksaa lasku kahdessa erässä. Huojennuksen saamiseen vaikuttavat perheen tulot ja perheenjäsenten lukumäärä. Huojennusta on haettava syyslukukaudella 15.9. ja kevätlukukaudella 31.1. mennessä. Myöhästyneitä ja puutteellisia hakemuksia ei käsitellä.

2.3. Kurssien (kuviskerhot, lyhytkurssit) lukukausimaksuihin ei voi hakea huojennuksia.

2.4. Ajantasaiset lukukausimaksut kerrotaan koulun kotisivuilla.

 

3  Ilmoittautumisen peruuttaminen

3.1. Koko lukuvuoden kestoisen taiteen perusopetuksen oppilaspaikka on mahdollista peruuttaa maksutta lukukausimaksun eräpäivään asti. Peruutus tehdään sähköpostitse koulun toimistoon (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.).

3.2. Lyhytkurssien peruutusehdot löytyvät koulun kotisivuilta.

 

4  Jatkoilmoittautuminen ja opintojen keskeyttäminen

4.1  Oppilas voi jatkaa vuodesta toiseen opiskelua kuvataidekoulussa ilmoittautumalla keväisin seuraavalle opintovuodelle. Jatkoilmoittautumisesta tiedotetaan sähköisellä uutiskirjeellä sekä oppilaan mukana jaettavilla tiedotteilla.

Jos oppilas keskeyttää opintonsa kesken lukuvuotta, siitä on ilmoitettava kirjallisesti (esim. sähköpostitse) koulun toimistoon. Opettajat eivät ota vastaan peruutusilmoituksia. Vapautuvalle oppilaspaikalle voidaan sen jälkeen ottaa uusi oppilas. Jos opinnot lopetetaan ennen lukukausimaksun toisen erän eräpäivää, ei toista erää tarvitse maksaa. Toisen erän maksamisen jälkeen ei lukukausimaksusta saa hyvitystä. Opintojen keskeyttämispäiväksi merkitään se päivä, jolloin ilmoitus saapuu koulun toimistoon.

 

5 Välivuoden pitäminen

Opiskelussa voi pitää välivuoden sairauden takia tai jos oppilas muuttaa tilapäisesti toiselle paikkakunnalle. Välivuodesta tehdään kirjallinen ilmoitus koulun toimistoon.


6  Vastuut ja vakuutukset

6.1. Kuvataidekoulu on vakuuttanut oppilaat tapaturman varalta. Vakuutus on voimassa kouluaikana ja edestakaisilla koulumatkoilla. Tapaturman sattuessa hakeudutaan hoitoon ja otetaan mahdollisimman nopeasti yhteys koulun toimistoon.

6.2. Opettaja on vastuussa oppilaistaan oppituntien aikana ja retkillä, mutta ei koulumatkoilla.

6.3. Kuvataidekoulussa käytetään monenlaisia materiaaleja ja työvälineitä, jotka saattavat liata ja vahingoittaa vaatteita. Koulu ei ole vastuussa sattuneista vahingoista. Opetuspisteissä on esiliinoja yhteiseen käyttöön, ja oppilas voi käyttää myös omaa suojavaatettaan.

 

7  Mahdolliset muutokset lukujärjestykseen

7.1. Kuvataidekoulu pidättää oikeuden tilapäisiin ja pysyviin tunti- ja opettajamuutoksiin. Ryhmiä saatetaan joutua yhdistämään jopa kesken lukuvuoden, jos oppilasmäärä putoaa liian alhaiseksi.

7.2. Hakuaikana valittavana olevaa ryhmää ei perusteta, mikäli ryhmään ei ole tulossa riittävästi oppilaita. Tämä saattaa vaikuttaa myös muiden ryhmien lukujärjestykseen. Muutoksista ilmoitetaan huoltajille.

 

8  Oppilasrekisteri

8.1. Espoon kuvataidekoulun oppilasrekisteriä (Eepos) käytetään luottamuksellisesti laskutuksessa, oppilastiedotteiden lähettämisessä, taiteen perusopetuksen opintosuoritusten rekisteröimisessä ja muissa oppilasasioissa sekä palautekyselyiden lähettämisessä. Rekisterissä olevalla on oikeus tarkistaa tietonsa ja korjata niitä. Tietoja säilytetään niin kauan kuin se on tarkoituksenmukaista, mikäli henkilörekisterilaki ei toisin määrää.

8.2. Espoon kuvataidekoulu käsittelee henkilötietoja 25.5.2018 voimaan tulevan EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti.

 

9  Oppilastiedotus

9.1. Kuvataidekoulu tiedottaa mm. laskujen lähettämisestä, jatkoilmoittautumisesta ja näyttelyistä sähköisellä emaileri-uutiskirjeellä sekä Eepos-oppilashallintatyökalulla.

9.2. Ryhmien tuntimuutoksista ja näyttelykäynneistä tiedottaa oma opettaja sähköpostilla, tekstiviestillä tai oppilaalle jaettavalla tiedotteella.

9.3. Huoltaja / yli 18-vuotias oppilas on vastuussa yhteystietojensa päivittämisestä kuvataidekoulun toimistoon.

 

10  Kuvien käyttö

10.1. Oppilastyöt näyttelyissä

Espoon kuvataidekoulun opetustunneilla toteutetuista oppilastöistä kootaan lukuvuosittain näyttelyitä kuvataidekoulun opetuspisteisiin sekä muihin näyttelytiloihin.

10.2. Teoskuvat ja opetustilanteista otetut kuvat

Kuvataidekoulun oppilastöistä otettuja kuvia sekä kuvia opetustilanteista ja näyttelyistä julkaistaan kuvataidekoulun Facebook-sivulla, kuvataidekoulun tiedotteissa, julkaisuissa, verkkosivuilla, YouTube-kanavalla ja Instagram-tilillä.

Lisäksi oppilaiden tekemiä animaatioita ja videoita käytetään kuvataidekoulun verkkosivuilla, oppilas- ja mediatiedotteissa.

 

10.3. Oppilaan nimen julkaisu

Oppilastöiden yhteydessä kerrotaan hyvän tavan mukaisesti tekijän nimi ellei sitä erikseen kielletä. Nimen julkaisuun opetustilanteessa otettujen kuvien yhteydessä kysytään erikseen lupa oppilaan huoltajalta / 18-vuotiaalta oppilaalta.

Kaikki Espoon kuvataidekoulun julkaisema materiaali on tarkoin valittua eikä koulu julkaise sopimatonta tai tekijää / kuvan kohteena olevaa loukkaavaa materiaalia missään muodossa.

 

10.4. Luvan antaminen / kieltäminen

Ilmoittautumislomakkeessa oppilaan huoltaja tai 18 vuotta täyttänyt oppilas antaa luvan tai kieltää kohdissa 10.1. - 10.3. mainitut kuvien julkaisu-, käyttö- ja esitysluvat.

 

11 Muuta

opetuksen rakenne ja voimassa oleva opetussuunnitelma esitellään koulun kotisivuilla.

• lukuvuoden pituus on 34 viikkoa. Pyhäpäivinä ei pääsääntöisesti ole opetusta, vaan tunnit korvataan esim. näyttelykäynteinä.

Kuvataidekoulu ei korvaa menetettyä opetuskertaa mikäli oppilas on esim. sairaana, lomamatkalla, myöhästynyt tai unohtanut tunnin.